Kansalaisopisto - monen ilon, taidon ja tiedon paikka
Uutiset
Sosiaalinen media
Linkkejä sosiaalisen median palveluihimme sekä yhteistyökumppaneidemme sivuille
Kouvolan kansalaisopisto on Kouvolan kaupungin omistama vapaan sivistystyön oppilaitos, joka järjestää yleissivistävää ja harrastuksia tukevaa koulutusta sekä taiteen perusopetusta. Ohjelmassa on avoimen yliopiston opintoja ja korkeakoulujen valmennuskursseja. Opintoryhmiä kokoontuu eri puolilla Kouvolan kaupunkia.
Kansalaisopisto kuuluu Kouvolan kasvatuksen ja opetuksen toimialaan. Tapahtumien, erilaisen kansalaisneuvonnan ja yhteisöllisten tilojen tarjoaminen asiakkaille on tärkeä osa palveluiden toimintaa. Opisto osallistuu ja koordinoi eri hankkeita, lue lisää.
Kouvolan kansalaisopisto on perustettu vuonna 1919 ja on eräs maamme vanhimmista kansalaisopistoista. Opisto järjestää tilauksesta myös myyntipalvelukoulutusta ja vuokraa tiloja muille.